Kostamus naiset numerot viroksi

Neuvostoliitosta Suomeen loikannut virolainen kapteeni Herman Treial nousi kansainvälisiin uutisotsikoihin syksyllä , jolloin hänen suomalaisten avustama pakoyrityksensä Helsingistä epäonnistui. Tom Östlingin vuonna ohjaamassa dokumentissa Loikkari käydään tapaus läpi paossa avustaneen sairaanhoitajan ja tutkijan kanssa sekä nähdään otteita vuonna tehdystä elokuvasta Vaarallista vapautta. Vuolijoen Otanmäen junavaunutehtaan kohtalon päivät.

Dokumentti kertoo Vuolijoen Otanmäen junavaunutehtaan kohtalon päivistä. Miten vuolijokelaiset yrittivät pelastaan tehtaansa? Terrorismin pelko häivähti Suomessa vuonna Kesällä kaapattiin lentokone Helsinkiin ja syksyllä Saksan tiedustelu varoitti terroristiuhasta.

Espanja ja Portugali ajautuivat pahoihin talousongelmiin luvulla. Molempien ahdinkoon oli omat syynsä, mutta yhteinen historia.

Vuosikymmeniä Iberian niemimaan talous oli notkahtanut ja noussut yhdessä. Hoppas på nya fyndigheter och ny marknad i Turkiet. I år firar Nordkalk år av kalkverksamhet i Pargas. I dag hör hela Europa till bolagets verksamhetsområde. En rysk helikopter har störtat i havet i den norska ögruppen Svalbard med åtta personer ombord. Tre vetenskapsmän och fem besättningsmän befaras ha omkommit.

Gruvbolaget Kelibers vd Pertti Lamberg är bergsäker, det blir en litiumgruva i Kaustby. För fem år sedan fanns det stora hopp om att kunna börja utvinna lantanider vid gruvan i Korsnäs. Men priset rasade och lantaniderna lämnades kvar under marken. Katso Teemaa Yle Areenassa. Yle Teeman uusimmat Areenassa. Yle Teeman vielä ehdit Areenassa. Yle Teeman katsotuimmat Areenassa. Oscar-voittaja Alex Gibneyn ohjaama neliosainen dokumentti. Oscar-voittaja Alex Gibneyn ohjaama perusteellinen, neliosainen dokumenttielokuva laulaja, näyttelijä Frank Sinatrasta — Ihme-teos maailmanlaajuisesti katsottavissa Areenassa.

Ihme-festivaalin vuoden teos The Beetle antaa äänen uhanalaiselle halavasepikälle, jota esiintyy ainoastaan Vantaan Mätäojan alueella. Henrik Håkanssonin ohjaama taide-elokuva on katsottavissa maailmanlaajuisesti Areenassa vuoden ajan.

Teemalla se nähdään Tällä tarinalla on onnellinen loppu. Kun kitaristi Wilko Johnson sai kuulla olevansa kuolemansairas, hän tunsi ekstaattista riemua elämän edessä. Julien Templen dokumenttielokuvassa hän kertoo suhteestaan elämään ja kuolemaan. Rock alkoi Elviksestä, mutta popin aloitti Buddy Holly. Uusi dokumenttielokuva kertoo vain vuotiaana kuolleen artistin tarinan.

Dokumentti Buddy Hollylle omistetun levyn synnystä. McLean ja muut kertovat levyn synnystä ja merkityksestä. Teema juhlii populaarimusiikin legendaa 5. Carole King on luonut satoja kuolemattomia poplauluja, aluksi Gerry Goffinin kanssa muille artisteille, myöhemmin itselleen.

Uusi dokumentti Carole King: A Natural Woman ja Lontoossa viime kesänä taltioitu Tapestry-konsertti juhlistavat populaarimusiikin legendan vuotispäivää 9. Uusinnat pe klo Matkaopas, joka on syntynyt suomalaisten ehdotuksista. Huhtikuussa se alkoi: Ehdotusten perusteella rakentaisimme Egenlandin, ihmisten näköisen matkaoppaan Suomeen. Sirkuskeskus vetää matkailijoita ja harrastajia Kustaviin. Nyt heidän oma sirkuksensa Art Teatro vetää matkailijoita ja harrastajia tuhannen asukkaan Kustaviin Turun saaristossa.

Koe Pohjoismaitten ainut julkinen Dalí näyttely Paraisilla. Lenkkimakkara kuohuviinin kera on sopiva ateriayhdistelmä absurdista viehättyneille, jos saariston Salvadoria on uskominen. Maailman pohjoisimmassa Dalí-näyttelyssä Art Bankissa huseeraa uudelleensyntynyt espanjalainen surrealisti, joka puhuu suomenruotsia. Mitkä nähtävyydet ansaitsisivat enemmän huomiota?

Egenland kuvaa uusia matkakohteita keväällä ja kesällä Mihin sinun kotiseutusi nähtävyyksiin meidän kannattaa tulla tutustumaan? Robert Frank avaa valokuvan kevään Teemalla. Robert Frank on intiimi muotokuva valokuvaajalegendasta. Tupakka on Venäjällä halpaa, mutta viime elokuussa voimaan astunut uusi tupakkalaki tiukensi tupakan tuontia EU: Nyt rajan takana on yövyttävä, jos haluaa tuoda kartongin Suomeen.

Itse hän ei ole tupakkamiehiä. Edes halvat tuulilasinpyyhkijät eivät riitä selittämään Kyllösen retkiä Kostamukseen. Ihmiset täällä arvostavat luontoa.

Tuossa ihan lähellä on 17 hehtaarin luonnonsuojelualue. Kyllösellä on myös henkilökohtaisia suhteita Venäjälle. Lankomiehen puoleinen suku asuu Kostamuksen lähistöllä Vuokkinimessä ja Kalevalassa. Ja kalalla on käyty venäläisten kanssa Kuitilla. Kyllönen ei itse puhu venäjää, mutta suomella, rallienglannilla ja käsimerkeillä on pärjätty.

Sen jälkeen kun vaimo kuoli kymmenen vuotta sitten, Kyllönen on ollut ahkerasti mukana järjestötoiminnassa. Suomi—Venäjä-ystävyysseuran myötä hän on tutustunut Venäjällä moniin uusiin ihmisiin.

Karjalan tasavallassa kun ollaan, Kostamuksen kouluissa luetaan myös suomenkieltä. Koulujen välillä on opiskelijavaihtoa, johon ystävyysseura osallistuu.

Illalla on meille vanhemmille illanvietto, jossa on ruoat, vodkat ja tanssit. Reissuillaan Kyllönen on saanut nauttia venäläisestä vieraanvaraisuudesta. Välillä se on niin ylitsevuotavaa, että seurauksena on morkkis. Joskus mietin, mitä vaihtoa tämä tällainen muka on. Kostamuksen laitamille rakennetussa ortodoksikirkossa palavat kynttilät. Vasemmalla puolella olevat on tarkoitettu kuolleille, oikealla olevat eläville.

Aamulla kirkossa pidettiin muistotilaisuus sodassa kaatuneille. Nyt käymässä on vain muutama nainen, joista yksi protestoi terävästi, kun muut erehtyvät juttelemaan liian kovalla äänellä.

Purppuranpunaiseen pukeutunut pappi Alexandr ei piittaa naisten sanailusta. Hän keskittyy omaan työhönsä, lausuu liturgiaa kirkkaalla äänellä. Mieleen palaa voitonpäivän paraati, kaikki ne mustavalkoiset valokuvat. Kärsimys, jonka sodankäyneet joutuivat kokemaan. Suuri maa, suuret toleranssit — vanha klisee kuvaa edelleen elämää Venäjällä.

Täällä kansalaisen on opittava sietämään kaikenlaista. Ihmiskäsitys ja yksilönvapaus eivät tarkoita samaa kuin meillä lännessä. Ulkopuolinen ei voi olla miettimättä, mitä paraatiin osallistuvien mielessä liikkuu. Josif Stalin kohdisti omiin kansalaisiinsa vainoja, joissa kuoli arvioiden mukaan 25—30 miljoonaa neuvostokansalaista, siis vielä enemmän kuin toisessa maailmansodassa. Rajaseudulla eläneet karjalaiset joutuivat sodassa hankalaan välikäteen, olihan Suomi fasistisen natsi-Saksan liittolainen.

Talvisodan lähestyessä Suomi viivytteli Raja-Karjalan väestön evakuoinnissa. Kuhmon nimismies rikkoi sisäministeriön määräyksiä ja evakuoi rajaseudun väestöä henkilökohtaisesti. Moni karjalainen jäi rajan taakse, joutui Venäjän joukkojen tielle. Jatkosodassa Suomi valtasi alueita takaisin. Tällä kertaa venäjänkieliset joutuivat internointileireille, jotta alueen puhdasrotuisuus voitaisiin taata.

Kenen voittoa Kostamuksessa juhlitaan, kun juhlitaan voittoa fasismista? Jokaisen paraatissa nähdyn valokuvan parina on kai jossain toinen kuva. On tarinoita, jotka eivät näy kasvoilta. Kysymyksiä, joihin ei saa vastausta kysymällä.

Meidän on katsottava eteenpäin ja oltava kansainvälisiä. Osallistu keskusteluun Suosittelemme seuraavaksi Ajankohtaista Video: Ajankohtaista Kalareissu keskellä kaupunkia: Ajankohtaista Riskibisnes vaanii rintamamiestalojen idyllissä — Kuka uskaltaa myydä, kun riitely yleistyy?

Keskustelu Peruuta vastaus Pääset kommentoimaan juttua kun olet kirjautunut. Siirry linkistä RSS-syötesivulle ja paina Tilaa-nappia saadaksesi tuoreimmat otsikot nopeasti ja vaivattomasti. Voit jakaa jutun WhatsAppissa. Tämä toiminto vaatii, että mobiililaitteeseen on asennettu WhatsApp-sovellus. Jatkossa tarvitset uuden henkilökohtaisen Otavamedia-tilin, jotta pääset kirjautumaan palveluun.

Suomi seksi porno prostituut eesti Swedish milf massage pane perseeseen Mies Nainen Jokin muu. Huseberg italona wery yang erotiikkavideos. Täällä syttyy aitoa rakkaustarinaa joka kuukausi! Seksi deitti thai massage turku Veröffentlicht am Aikuisviihdenumerot sex shop Fetish Bb tuija, ilmaiset seksi videot herkku. Raakkel liekki porno pornochat Tantra hieronta Riihimäki. Miehen virtsarakontähystys härski porno sexwork eveliina seuranhaku iäkkäiden seksivideot piiskaus photo striptease seksitreffit escort video tissi kulli menee vittun.

Porno pelit runo 30v Veröffentlicht am Thai seksia pillut tyttöjen kanssa videoita pornoputkesta ilmaisia sexifilmejä ilmaisia suomalaisia amatööri seksivideot panokoulu tarina lutkapoika alistuu tissit käytetyt poikien karvaiset nudisti naiset. Vapaa neitsyt putki neitsyt porno leikkeit ja XXX elokuvat. Skorpioni luonne seksi galleria Simex vahvistin ilmaiset porno kuvat Kuuma blondi.

Filmintekijöistä tuli managereita yhtyeelle nimeltä The Who. Kaksi nuorta filmintekijää etsi sopivaa bändiä underground-elokuvansa aiheeksi. Ohjaajista tulikin managereita ja bändistä legendaarinen The Who. Sähäkkä dokumenttielokuva kertoo heidän tarinansa. Uutta ilmaisua henkivä Käpy valloitti luvun nuorison. Neljän nuoren rento telttaretken kuvaus nousi suomalaisen uuden aallon kulttiklassikoksi ja teki Teatterikoulun opiskelijoista filmitähtiä. Huippudraamat Areenassa, Kakkosella ja Teemalla touko-kesäkuussa Uusi espanjalaissarja sijoittuu kuohuvalle luvulle, joka ei ollut pelkästään riehakasta juhlimista, vaan tiukkojen sosiaalisten normien kahlitsemaa elämää ja eriarvoisuuden synnyttämää luokkataistelua, joka heijastui koko yhteiskuntaan.

Treialin tapausta seurattiin tarkasti meillä ja muualla. Neuvostoliitosta Suomeen loikannut virolainen kapteeni Herman Treial nousi kansainvälisiin uutisotsikoihin syksyllä , jolloin hänen suomalaisten avustama pakoyrityksensä Helsingistä epäonnistui. Tom Östlingin vuonna ohjaamassa dokumentissa Loikkari käydään tapaus läpi paossa avustaneen sairaanhoitajan ja tutkijan kanssa sekä nähdään otteita vuonna tehdystä elokuvasta Vaarallista vapautta. Vuolijoen Otanmäen junavaunutehtaan kohtalon päivät.

Dokumentti kertoo Vuolijoen Otanmäen junavaunutehtaan kohtalon päivistä. Miten vuolijokelaiset yrittivät pelastaan tehtaansa? Terrorismin pelko häivähti Suomessa vuonna Kesällä kaapattiin lentokone Helsinkiin ja syksyllä Saksan tiedustelu varoitti terroristiuhasta.

Espanja ja Portugali ajautuivat pahoihin talousongelmiin luvulla. Molempien ahdinkoon oli omat syynsä, mutta yhteinen historia. Vuosikymmeniä Iberian niemimaan talous oli notkahtanut ja noussut yhdessä. Hoppas på nya fyndigheter och ny marknad i Turkiet. I år firar Nordkalk år av kalkverksamhet i Pargas. I dag hör hela Europa till bolagets verksamhetsområde. En rysk helikopter har störtat i havet i den norska ögruppen Svalbard med åtta personer ombord. Tre vetenskapsmän och fem besättningsmän befaras ha omkommit.

Gruvbolaget Kelibers vd Pertti Lamberg är bergsäker, det blir en litiumgruva i Kaustby. För fem år sedan fanns det stora hopp om att kunna börja utvinna lantanider vid gruvan i Korsnäs. Men priset rasade och lantaniderna lämnades kvar under marken. Katso Teemaa Yle Areenassa. Yle Teeman uusimmat Areenassa. Yle Teeman vielä ehdit Areenassa. Yle Teeman katsotuimmat Areenassa. Oscar-voittaja Alex Gibneyn ohjaama neliosainen dokumentti.

Oscar-voittaja Alex Gibneyn ohjaama perusteellinen, neliosainen dokumenttielokuva laulaja, näyttelijä Frank Sinatrasta — Ihme-teos maailmanlaajuisesti katsottavissa Areenassa. Ihme-festivaalin vuoden teos The Beetle antaa äänen uhanalaiselle halavasepikälle, jota esiintyy ainoastaan Vantaan Mätäojan alueella. Henrik Håkanssonin ohjaama taide-elokuva on katsottavissa maailmanlaajuisesti Areenassa vuoden ajan.

Teemalla se nähdään Tällä tarinalla on onnellinen loppu. Kun kitaristi Wilko Johnson sai kuulla olevansa kuolemansairas, hän tunsi ekstaattista riemua elämän edessä.

Julien Templen dokumenttielokuvassa hän kertoo suhteestaan elämään ja kuolemaan. Rock alkoi Elviksestä, mutta popin aloitti Buddy Holly.

Uusi dokumenttielokuva kertoo vain vuotiaana kuolleen artistin tarinan. Dokumentti Buddy Hollylle omistetun levyn synnystä.

McLean ja muut kertovat levyn synnystä ja merkityksestä. Teema juhlii populaarimusiikin legendaa 5. Carole King on luonut satoja kuolemattomia poplauluja, aluksi Gerry Goffinin kanssa muille artisteille, myöhemmin itselleen. Uusi dokumentti Carole King: A Natural Woman ja Lontoossa viime kesänä taltioitu Tapestry-konsertti juhlistavat populaarimusiikin legendan vuotispäivää 9. Uusinnat pe klo Matkaopas, joka on syntynyt suomalaisten ehdotuksista. Huhtikuussa se alkoi: Ehdotusten perusteella rakentaisimme Egenlandin, ihmisten näköisen matkaoppaan Suomeen.

Sirkuskeskus vetää matkailijoita ja harrastajia Kustaviin. Nyt heidän oma sirkuksensa Art Teatro vetää matkailijoita ja harrastajia tuhannen asukkaan Kustaviin Turun saaristossa. Koe Pohjoismaitten ainut julkinen Dalí näyttely Paraisilla. Lenkkimakkara kuohuviinin kera on sopiva ateriayhdistelmä absurdista viehättyneille, jos saariston Salvadoria on uskominen. Maailman pohjoisimmassa Dalí-näyttelyssä Art Bankissa huseeraa uudelleensyntynyt espanjalainen surrealisti, joka puhuu suomenruotsia.

Mitkä nähtävyydet ansaitsisivat enemmän huomiota? Egenland kuvaa uusia matkakohteita keväällä ja kesällä Mihin sinun kotiseutusi nähtävyyksiin meidän kannattaa tulla tutustumaan?

Robert Frank avaa valokuvan kevään Teemalla. Robert Frank on intiimi muotokuva valokuvaajalegendasta. Se saa ensi-iltansa Teemalauantaissa Sen jälkeen esitetään Jim Jarmuschin läpimurtotyö Muukalaisten paratiisi — koska senkin yllä leijuu Robert Frankin henki. Uusia dokumentteja maailmankuuluista valokuvaajista. Teemalla nähdään huhti—toukokuussa uusia dokumenttielokuvia maailmankuuluista valokuvaajista.

It is happening again! Festivaali jatkuu yhä Areenassa. Teeman maaliskuinen elokuvafestivaali jatkuu yhä Areenassa. Katsottavana on 30 tuntia elokuvaa, muun muassa useita festivaalin päätähden David Lynchin elokuvia. Kirsi Kukkuraisen suunnittelema juliste on lynchiläinen. Teeman elokuvafestivaalin julisteessa ollaan David Lynchin punaisen huoneen ja Eraserheadin maailmoissa. Kirsi Kukkuraisen suunnitteleman julisteen voi ladata ja tulostaa itselleen.

Kino Suomen kevään elokuvissa nähdään vahvoja naisrooleja. Teeman Kino Suomen kevätkausi rakentuu vahvojen naisroolien ympärille. Niitä ennen remutaan tammikuussa eräitten tötteröpäitten matkassa Meksikoon ja takaisin. Kaksi hyvin erilaista esikoiselokuvaa näyttää nuoren tytön sellaisessa maailmassa, jossa aikuisiin ei enää voi luottaa.

Toisesta kasvaa mukava tieteisfantasia, toisesta liiankin karu kertomus hyväksikäytöstä. Berliini ja Tukholma houkuttavat huumeenhakureissuun. Berliini ja Tukholma houkuttavat nuoren Ursulan huumeenhakureissuun aikuisten miesten kumppanina. Mutta katugrillissä tirisevä liha tuoksuu niin herkulliselta, että ensin syödään saslikit. Ihan kuin taivaalta olisi tipahtanut luvun lähiö. Kaikkialla katuja reunustavat yhdenmukaiset harmaiden elementtitalojen rivistöt.

Rakennusten välissä kasvavat pihamännytkin ovat vasta pöpelikön mitassa. Kostamuksen vanha historia on lähes näkymätöntä. Niistä ajoista muistuttaa kuplahallin päätyyn maalattu Väinämöis-graffiti.

Kauan sitten läheisen Kontokkijärven rannoilla asui suomensukuinen kansa. Karjalaisten vanhat talot ovat aikoja sitten palaneet tai ne on poltettu. Nyt niiden paikalla on tämä betonikaupunki. Suomalaiset rakennusliikkeet rakensivat Kostamuksen luvun alussa. Rakennusfirmojen liittouma oli nimeltään Finn-Stroi Oy. Se nettosi presidentti Urho Kekkosen pohjustamasta urakasta miljardeja. Yhtiötä johtanut Risto Kangas-Ikkala on muistelmissaan rinnastanut voitot Nokian menestystarinaan.

Suurin ero on siinä, että rakennusfirmat pumppasivat miljardinsa ulos Finn-Stroista. Gryndereille suunnattu raharuiske vauhditti juppiajan alkua Suomessa. Kostamuksen megaprojektin taustalla oli rautamalmiesiintymä, jonka yhteyteen perustettu kaivos jauhaa vieläkin vaurautta alueen asukkaille. Joka päivä Kostamuksesta lähtee länteen neljä junalastillista rautapellettejä.

Kokkolan sataman kautta rautamalmi kuljetetaan tehtaisiin eri puolille maailmaa. Kun Kostamus avattiin, kaupunkiin saapui työläisiä ympäri Neuvostoliittoa. Vodka virtasi ja keskustan hilupilttuista oli helppo löytää maksullisia naisia.

Vuosien myötä meno on siistiytynyt. Tänä vuonna voitonpäivän humussa näkee vähemmän humalaisia kuin Suomessa vappuna. Kesän ensimmäiset shampanskaja-pullot on parempi korkata lämpimissä sisätiloissa. Antero Kyllönen on ollut ahkerasti mukana kulttuurivaihdossa. Meillä Suomessa ei ole varaa samaan. Leninintie voisi olla yhtä hyvin Vantaalla tai Joensuussa.

Niin tutun suomalaisilta nämä kerrostalot näyttävät. Erot tulevat näkyviin vasta sisätiloissa. Vessanpöntön taakse on kiinnitetty jykevä vesimittari, ja keittiössä on pistoke töpseliradiolle. Kun siihen kytki neuvostoaikana radion, kuului pelkästään hyviä, valtion hyväksymiä kanavia. Antero Kyllönen viittaa keittiön pöydän ääreen ja kaataa näkäräiset venäläistä konjakkia, jossa maistuu hedelmä.

Kyllönen on reissussa ystävänsä Arto Leinosen kanssa. Miehet ovat kulkeneet Kostamuksessa luvulta asti. Viime vuonna he vuokrasivat Leninintien yksiön kimpassa kolmannen kaverin kanssa. Vuokra on kohtuullinen, euroa kuussa. Yksiötä vuokrataan myös tutuille pientä korvausta vastaan. Kämppä on samassa kunnossa kuin vuokraushetkellä. Makuuhuoneen lattiassa on kukertava kokolattiamatto, seinillä lastenhuoneen hailakat elefanttitapetit. Kajaanilaiseläkeläisille jokainen päivä Kostamuksessa on voiton päivä.

Tällä kertaa hän on hakemassa ystävälleen autonosia, jotka tilattiin viime viikolla. Jos tilaa tavaraa, se on kolmen päivän päästä täällä. Venäjän hintatasolla suomalainen eläkeläinen voi syödä ulkona ja käyttää mielin määrin alueen palveluita. Se tuntuu hyvältä, ainakin pieninä annoksina. Nämä reissut on vähän tämmöstä eläkeläisen ajantappuuta.

Matkoillaan Arto ja Antero ovat tutustuneet muihin suomalaisiin, joilla on asunto Kostamuksessa. Joukossa on miehiä, jotka ovat menneet venäläisen naisen kanssa naimisiin, mutta myös tavallisia autontankkaajia ja tupakkamiehiä, jotka ylittävät rajan muutaman kerran kuussa.

Kun on oma asunto, ei tarvitse etsiä joka kertaa kortteeria. Pitkä viisumi tekee rajanylityksestä helppoa. Pöljä olin kun en ostanut. Halpa viina ja tupakka eivät mene koskaan muodista.

Suomalaisten suosituin matkakohde on tax free. Samasta syystä Viro ja muut Baltian maat ovat kiinnostavampia matkakohteita kuin Venäjä, josta saa tuoda kerrallaan vain litran väkeviä. Tupakka on Venäjällä halpaa, mutta viime elokuussa voimaan astunut uusi tupakkalaki tiukensi tupakan tuontia EU: Nyt rajan takana on yövyttävä, jos haluaa tuoda kartongin Suomeen.

Itse hän ei ole tupakkamiehiä. Edes halvat tuulilasinpyyhkijät eivät riitä selittämään Kyllösen retkiä Kostamukseen. Ihmiset täällä arvostavat luontoa. Tuossa ihan lähellä on 17 hehtaarin luonnonsuojelualue. Kyllösellä on myös henkilökohtaisia suhteita Venäjälle. Lankomiehen puoleinen suku asuu Kostamuksen lähistöllä Vuokkinimessä ja Kalevalassa.

Ja kalalla on käyty venäläisten kanssa Kuitilla. Kyllönen ei itse puhu venäjää, mutta suomella, rallienglannilla ja käsimerkeillä on pärjätty. Sen jälkeen kun vaimo kuoli kymmenen vuotta sitten, Kyllönen on ollut ahkerasti mukana järjestötoiminnassa.

Suomi—Venäjä-ystävyysseuran myötä hän on tutustunut Venäjällä moniin uusiin ihmisiin. Karjalan tasavallassa kun ollaan, Kostamuksen kouluissa luetaan myös suomenkieltä.

Koulujen välillä on opiskelijavaihtoa, johon ystävyysseura osallistuu. Illalla on meille vanhemmille illanvietto, jossa on ruoat, vodkat ja tanssit. Reissuillaan Kyllönen on saanut nauttia venäläisestä vieraanvaraisuudesta. Välillä se on niin ylitsevuotavaa, että seurauksena on morkkis. Joskus mietin, mitä vaihtoa tämä tällainen muka on. Kostamuksen laitamille rakennetussa ortodoksikirkossa palavat kynttilät. Vasemmalla puolella olevat on tarkoitettu kuolleille, oikealla olevat eläville.

Aamulla kirkossa pidettiin muistotilaisuus sodassa kaatuneille. Nyt käymässä on vain muutama nainen, joista yksi protestoi terävästi, kun muut erehtyvät juttelemaan liian kovalla äänellä. Purppuranpunaiseen pukeutunut pappi Alexandr ei piittaa naisten sanailusta. Hän keskittyy omaan työhönsä, lausuu liturgiaa kirkkaalla äänellä.

0 thoughts on “Kostamus naiset numerot viroksi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *